Huikea vuosi kertakaikkiaan. Vuosi ei ollut kuitenkaan pelkkää lentokeliä, alkuvuosi lähti nimittäin liikkeelle hitaammin kuin koskaan aikaisemmin. Westhousen tammi-helmikuu olivat hiljaisia kuin huopatossutehtaassa. Päivänvalon lisääntyessä asiakkaat löysivät jälleen Westhousen ja loppukevät oli jo kohtuullinen.

Kesällä hikoiltiin muistakin syistä kuin ilmastoinnin puuttumisen vuoksi ja alkusyksy oli aktiivisuusmielessä jo lupauksia herättävä. Syksyllä myytävien kohteiden lukumäärä oli noussut jo kolminkertaiseksi alkuvuoteen verrattuna. Joulukuu on vielä kesken, mutta jo nyt näyttää siltä, että kuukaudesta tulee koko vuoden selvästi vilkkain. Vaikka lehdet ovat synkistelleet asuntomarkkinoiden tilanteesta, Westhousella tuntuu kauppa käyvän vielä erittäin mukavasti.

“Vaikka lehdet ovat synkistelleet asuntomarkkinoiden tilanteesta, Westhousella tuntuu kauppa käyvän vielä erittäin mukavasti.”

Mistä hyvä vire johtuu? Onneen ei ole oikotietä tässäkään asiassa. Meidän markkinoinnin ammattilaiset, Anna ja Nathalie, ovat tehneet mielettömän laadukasta työtä meidän myytävien kohteiden näkyvyyden eteen. Viimeistellyt ja loppuun asti mietityt valokuvat, huolellisesti harkitut stailaukset, kohdistettu markkinointi juuri oikeissa kanavissa ja sisustuslehtitasoinen kuukausiesite ovat nostaneet myytävät asuntomme keskiöön ja ne ovat menneet yleensä nopeasti kaupaksi kovan kysynnän saattelemana. Asunto ei kuitenkaan vielä myy itseään, vaan ammattitaitoiset välittäjämme ovat saaneet ostajat ja myyjät kohtaamaan toisensa ja löytämään ehdot, jolla molemmat osapuolet tuntevat voittaneensa.

“Ensi vuosi näyttää tässä vaiheessa todella lupaavalta.”

Lisääntynyttä työmäärää on paikattu uusilla vahvistuksilla. Alkuvuonna saimme joukkoomme vahvat ammattilaiset Merja Kotamäen ja Mia Hollandsin. Kesällä mukaan tulivat paluumuuttajat Juha Erkkilä ja Tommi Karhula. Westhousen vinkkelistä rekrytoinnit ovat enemmän kuin onnistuneita. He kaikki tuovat joukkoomme osaamista, huumorintajua, lämpöä ja kaiken lisäksi paljon loistavia asiakaskokemuksia. Uudet rekrytoinnit ovat tuoneet uusia ajatuksia ja intoa myös vanhoihin westhouselaisiin.

Ensi vuosi näyttää tässä vaiheessa todella lupaavalta. Meille on nyt jo tiedossa monta todella upeaa kohdetta, joiden myynnin pääsemme aloittamaan alkuvuodesta. Lisäksi olemme todella innossamme tulevasta rekrytoinnista, josta pääsemme kertomaan lisää toivottavasti heti tammikuun alussa. Eli kannattaa seurata aktiivisesti Westhousea sekä sosiaalisessa mediassa, kotisivuilla että kuukausiesitteessä, sieltä saatte parhaiten tietoa meidän uusista suunnitelmista!

Lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita.

Kiitos, hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta,

Tuomas
Toimitusjohtaja

 

 

Kommentteja ( 0 )
Suosituimmat
Voita ilmainen välityspalvelu
Rautaista ammattitaitoa, vauhtia ja sopivasti naurua
Sarkatie 7 remontointi – Osa 1/3
Hyödynnä asunnonmyyjän kultainen ikkuna

Seuraa meitä Instagramissa

Tilaa ilmainen arviokäynti

  • Rekisteriseloste

    * Tähdella merkityt kohdat ovat pakollisia