Rautaista ammattitaitoa, vauhtia ja sopivasti naurua

28.9.2018

Vapaa-ajallaan Westhousen myyntipäällikkö Juha kiitää moottoripyörällä kilparadalla, hauskuuttaa teatterilavoilla ja laulaa viihdekuorossa. Työajalla hän jakaa 21 vuoden aikana karttunutta vankkaa kiinteistönvälitysalan osaamistaan asiakkaiden ja muiden välittäjien kanssa.

Juhan mielestä parasta Espoossa on ranta-alueet ja lukuisat viihtyisät kaupunginosat. Vaikka hän ei asukaan Espoossa, hän on jo yli 15 vuoden ajan pääosin myynyt espoolaisia koteja ja tunteekin Espoon eri kaupunginosat erityisen hyvin.

Kiinteistönvälittäjä asuu Lohjalla 1940-luvulta olevassa rintamamiestalossa. Hänen mielestään oman kodin täytyy olla siisti, huoleton ja helppo pitää järjestyksessä. Muita ehdottomia vaatimuksia Juhalla ei olekaan.

– Kodin pitää olla paikka, jonne on mukava tulla työpäivän jälkeen. Silloin haluan vain rentoutua, en stressata sotkusta.

Toisaalta vanhassa talossa asuminen on huolettomuuden vastakohta. Remontteja on ollut ja seuraavaksi uusitaan talon katto ja maalataan julkisivu. Juhan unelmien kodissa olisi mahdollisimman helppohoitoinen piha, mieluiten pelkkää terassia.

– Nurmikon leikkuu ei ole mielipuuhaani enkä muutenkaan ole mikään viherpeukalo, Juha naureskelee.  Mielellään haluaisin erillisen autotallin moottoripyörille ja muille harrastevälineille.

“Kiinteistönvälittäjän työ on sellainen joka vie paljon aikaa iltaisin ja viikonloppuisin mutta samalla joustaa ja mahdollistaa harrastamista ja vapaapäiviä.”

Vapaa-ajallaan Juha harrastaa rata-moottoripyöräilyä ja teatteria. Vielä vähän aikaa sitten hän myös lauloi viihdekuorossa ja oikoo jatkaakin laulamista kun aikataulut sen sallivat. Kotiin mies pääsee harvemmin työn ja harrastusten välillä mutta kertoo ettei se haittaa.

– Kiinteistönvälittäjän työ on sellainen joka vie paljon aikaa iltaisin ja viikonloppuisin mutta samalla joustaa ja mahdollistaa harrastamista ja vapaapäiviä.

Vauhtia rakastava mies on harrastanut moottoripyöräilyä jo pitkään mutta eksyi vasta viime vuonna Alastarolle radalle. Siellä oli hänen mielestään niin älyttömän hauskaa, että takaisin piti päästä.

– Hankin tänä vuonna ratapyöränkin. En koe vielä olevani hirveän hyvä mutta taidot karttuvat koko ajan. Radalla on kivaa käydä harjoittelemassa, siellä on makea fiilis ja toiminta on ohjattua. Kannustankin jokaista moottoripyöräilyn harrastajaa kokeilemaan sitä joskus.

“Myös jännitys ennen näytöksiä ja erityisesti ensi-iltaa on miehen mielestä huippua.”

Neljättä vuotta teatterissa esiintynyt Juha pitää erityisen paljon siitä, kun saa yleisön nauttimaan. Myös jännitys ennen näytöksiä ja erityisesti ensi-iltaa on miehen mielestä huippua. Kolmen vuoden aikana on hän päässyt esittämään erilaisia rooleja. Hauskoja rooleja on ollut mm. karaokea laulava turisti ja mekkoon pukeutuva rosvo, hieno kokemus oli myös näytellä Eino Leinoa. Juha odottaa innolla myös tulevaa perheteatteri Vaahteramäen Eemeliä, jossa hän esittää Eemelin isää Anttonia.

Vaikka harrastukset ovatkin hyvin erilaisia on niissä myös yhdistäviä tekijöitä. Teatterissa, moottoripyöräilyssä ja kuorossa harrastajat ovat hyvin sosiaalisia ja uusia ystävyyssuhteita on syntynyt niiden kautta.

– Keskusteltavaa riittää, kun mielenkiinnon kohde on sama, Juha kertoo.

“Asuntoon ja kiinteistöön liittyvät asiat pitää selvittää huolellisesti ja kertoa rehellisesti ja selvästi kaiken niin ostajalle kuin myyjälle.”

“Hauskoja rooleja on ollut mm. karaokea laulava turisti ja mekkoon pukeutuva rosvo, hieno kokemus oli myös näytellä Eino Leinoa.”

Westhousella vuonna 2003 aloittanut asunnonmyyjä on ehdottomasti sitä mieltä, että huolellisuus, rehellisyys ja laatu kaikessa ovat tärkeimmät asiat kiinteistönvälittäjän työssä.

– Asuntoon ja kiinteistöön liittyvät asiat pitää selvittää huolellisesti ja kertoa rehellisesti ja selvästi kaiken niin ostajalle kuin myyjälle, Juha toteaa. Tietysti on myös tärkeä, että tykkää tästä työstä. Vain aidosti tykkäämällä voi tarjota parasta palvelua asiakkailleen.

Parasta kiinteistönvälitystyössä Juhan mielestä ovat työn vapaus, toimeksiantosopimusten joskus tiukatkin neuvottelut, tarjousneuvottelut ja tyytyväiset asiakkaat. Myyntipäällikkönä Juha nauttii eniten, kun saa opastaa ja jakaa osaamistaan muiden toimiston välittäjien kanssa. Jatkuvasti muuttuvat alan säädökset, lait ja trendit vaativat tietysti, että hän itsekin säännöllisesti opiskelee ja pitää mielen avoinna.

– Suurin muutos 21 vuoden aikana on ollut internetin tulo, Juha nauraa. Enää ei voisi kuvitellakaan että ostajat olisivat sunnuntain lehti-ilmoitusten varassa. Myös moni muu asia on muuttunut, henkilökohtaisen palvelun ja esim. yksittäisesittelyiden määrä kasvaa koko ajan. Mottoni onkin ”anna aina parempaa palvelua kuin mitä sinulta odotetaan”.

“Valitse sellainen kiinteistönvälittäjä joka aktiivisesti toimii alueellasi ja käyttää nykyaikaisia välineitä.”

Upeita hetkiä uran aikana on ollut paljon mutta Juha ei halua nostaa mitään hetkeä yli muiden. Jotkin suuret ja poikkeuksellisen haasteelliset kaupat on jääneet muistoihin, tärkeitä hetkiä on olleet LKV (laillistettu kiinteistönvälittäjä) ja YKV (ylempi kiinteistönvälittäjä) tutkintojen saanti sekä paluu Westhouselle. Vaikka Juha on vuosien aikana jo kahteen kertaan lähtenyt Westhouselta, on hänen tiensä aina tuonut hänet takaisin.

– Mielestäni alalla ei ole yhtä hyvää välitysliikettä kuin Westhouse. Täällä on poikkeuksellisen hyvä henki, kaikki auttavat toisiansa ja toimivat vilpittömästi. Se on harvinaista, että toimiston välittäjät yhdessä pyrkivät parhaaseen lopputulokseen eivätkä kilpaile keskenään. Westhouse on myös brändinä kiva edustaa, siitä on aina voinut olla ylpeä!

Valitessasi välitysliikettä ja erityisesti kiinteistönvälittäjää kodillesi on Juhan mielestä ehdottoman tärkeää, että sinulla ja välittäjälläsi synkkaa. Hänen mielestään kannattaa myös tarkistaa onko välittäjällä myytävää samalla alueella ja kuinka paljon.

– Valitse sellainen kiinteistönvälittäjä joka aktiivisesti toimii alueellasi ja käyttää nykyaikaisia välineitä. Varmista että hän on oikeasti tehnyt kauppaa!

Haluisitko että Juha myisi sinun asuntosi? Pyydä häntä maksuttomalle arviokäynnille, 050 414 8888, juha.erkkila@westhouse.fi tai laita hänelle yhteydenottopyyntö tästä.

Ihanaa alkanutta syksyä,

Westhouse

Avainsanat: Asunnon myyjä, Asunnon myynti, Hyvä kiinteistönvälittäjä, Kiinteistönvälittäjä, Kiinteistönvälitys, kodin myynti, Myyntipäällikkö, Westhouse,