Oman kodin hankinta avioeron jälkeen

Mia Hollands

12.4.2019

Oman kodin löytäminen on hyvin tunnepitoinen asia. Itse totuttelin ajatukseen ihan ikiomasta kodista käymällä asuntonäytöillä.

Kun avioeron jälkeen omaisuus on saatu vihdoin jaettua, oman kodin hankinta tulee usein mahdolliseksi. Se kuulostaa paljon helpommalta kuin se todellisuudessa on. Avioeron jälkeen tunteet heittelevät, välillä mieli on maassa ja itku herkässä. Mikään ei tunnu sillä hetkellä helpolta. Tilannetta ei yleensä helpota se, että eronnut tuntee usein paineita niskassaan. Pitäisi päästä elämässä eteenpäin, vaikka ajatukset ovat yhtä sekamelskaa ja tulevaisuus tuntuu epävarmalta.

Olen kuullut sanottavan, että avioero on myös varma tapa köyhtyä. Tämä ei mitenkään lisää omaa itseluottamusta tulevasta ja ahdistus sekoittuu suruun. Kiireen pakottamana on järkevintä asua alkuun vuokralla. Se voi olla väliaikaista tai pysyvää. Minulla on neljä lasta, joten riittävän suuren vuokra-asunnon löytäminen osoittautui mahdottomaksi.

Apu- ja vertaistuki muilta antavat itselle aikaa sopeutumiseen. Vaikka alkuun moni asia tuntuu lohduttomalta, aika parantaa pikkuhiljaa tunne-elämän haavoja. Itse pyrin alkuun pienin askelin eteenpäin. Näinhän lapsetkin oppivat uusia asioita.

Oman kodin löytäminen on hyvin tunnepitoinen asia. Itse totuttelin ajatukseen ihan ikiomasta kodista käymällä asuntonäytöillä. Vaatimustasoa oli pakko laskea, en pystynyt enää asumaan asunnossa, johon vaadittiin kahden aikuisen tulotaso. Lähdin leikkimään ajatuksella kiertämällä sunnuntaisin potentiaalisissa asunnoissa. Asuntonäytöillä huomasin haaveilevani. Voisiko tästä tulla minun kotini? Olisiko minusta siihen? Voinko todella tehdä näin ihan itse. Lopulta kuulin ajatuksissani huutavani itselleni – kyllä!

Vaikka olinkin hankkimassa asuntoa ihan itse, en voinut ajatella vain itseäni. Minun piti huomioida myös lapseni, muutos on heillekin iso. Huomasin ettei ollut helppoa olla heille tukena, kun omatkin ajatukset olivat vielä hataralla pohjalla. Onneksi ymmärsin, että useimmiten riittää että olin vain heille läsnä.

Sain paljon tukea ja apua empaattiselta ja työnsä osaavalta kiinteistövälittäjältä. Kaikki sujui paremmin kuin hyvin. Luulin olevani valmis, kun tuli aika mennä tekemään kauppoja. Mutta kun tuli hetki allekirjoittaa kauppakirja, kyyneleet alkoivat valumaan vastustamattomasti. Se hetki oli täydellinen yhdistelmä iloa, surua, helpotusta ja onnea.

Tulen muistamaan sen hetken ikuisesti. Uskon että moni muukin. Jos sinä olet vastaavassa tilanteessa, ota ihmeessä yhteyttä. Sinun ei tarvitse tehdä kaikkea yksin, minä olen mielelläni tukenasi.

 

Kevätterveisin,

Mia Hollands

Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, Kaupanvahvistaja, SKVL Laatuauktorisoitu kiinteistönvälittäjä

0400 54 8888

mia.hollands@westhouse.fi

Ota yhteyttä

Avainsanat: asunnon osto, Avioero, Hyvä kiinteistönvälittäjä, uusi koti,